Liikuntarajoitteisen ihmisen syrjäytyminen työelämästä

Muistan sen vielä kuin eilisen päivän. Olin lukion opo tunnilla ja teimme ammatinvalinta ohjaus testiä. Monilla opiskelukavereillani näytti tietokoneen ruudut useita ammatteja , joihin he sopisivat.
Mulla sen sijaan oli pitkä lista ammatteja mihin en sopisi koska fyysiset esteet olivat liian suuria. Tietenkin ensimmäinen fiilis oli, että miltähän mun tulevaisuus tulee näyttämään.
Opon kanssa keskutelimme asiasta ja hän sanoi, että kyllä niitä ammatteja on myös mihin sovin.
Pääsin ylioppilaaksi syksyllä 2013. Ajattelin pitää välivuoden ja lepuuttaa itseäni raskaan lukio urani jälkeen. Näin jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt jatkaa opintoja eikä antaa sen flown kadota.


Ensimmäiset kolme kuukautta valmistumisen jälkeen rentouduin ja suoraan sanotusti nautein elämästä.  Huomasin kuitenkin että tarvitsen rahaa elääkseni. Olin juuri muuttanut omilleni ja vuokran suuruus huimasi päätäni.
Työkkäri ehdottikin työkokeilua kulttuuritalo anniksella.  Se oli ainoa keino saada työmarkkinatukea koska valmistumisen jälkeen tulee aina viiden kuukauden karenssi.
Vietin puoli vuotta kulttuuritalo anniksella ja kokemus oli huikea.
Huippuna oli se, kun pääsin ylen uutisiin ja radioon kertomaan kuinka liikuntarajoitteisten ihmisten on todella vaikea päästä palkkatyöhön ja kuinka passiivinen työkkäri on.

Puoli vuotta oli kulunut ja olin taas tyhjän päällä. En ollut vieläkään tietoinen mitä alaa alkaisin opiskelemaan. Työnhakeminen tuotti minulle suuria ongelmia, kun moneen työhön vaadittiin koulutus. Työhön, johon ei vaadittu koulutusta oli sen sijaan fyysisiä esteitä
(Esim kaupankassa) tai työtilojen ahtaus.
Siinä vaiheessa keksein mikä olisi se mun juttu! Sosiaaliopinnot kiehtoivat jollain tapaa ja voisin vaikuttaa samalla tähän yhteiskunnaliseen ongelmaan.
Samalla voisin olla ihmisten kanssa tekemisissä.  Sainkin työkkärin kautta sovittua työkokeilun Satakunnan TE-toimistoon, jossa pääsin tutustumaan sosiaalityöntekijöiden arkeen. Nautein suunnattoman paljon siitä kuukaudesta. Tulin toimeen hyvin muiden työntekijöiden kanssa ja minusta pidettiin myös paljon.
Siinä vaiheessa tiesin että tämä on mun juttuni.

Olen nyt osallistunut kahteen sosionomin koulutuksen pääsykokeisiin ilman tuloksetta. Nyt aloitan opinnot avoimessa, jotta pääsisin helpommin sisään.
Monesti mietin miksi juuri minulla on liikuntavamma. Ehkä tällä on joku tarkoitus. Kaikki asiat olisi niin paljon helpompaa ja myös työnhaku helpottuisi suunnattomasti.
Olen kuitenki ymmärrätänyt että asiat voisi olla huonomminkin eikä asioita kannata jäädä murehtimaan.

Yksi isoimmista unelmistani on tehdä rehellistä palkkatyötä.


Pysykää positiivisina!! 😎

-Joonatan Pälkäs

Viikonloppu Lontoossa

Heipä hei!

Tasan kuukausi sitten palasimme äitini ja avustajani kanssa Lontoosta. Matka oli kerta kaikkiaan unohtumaton ja hyvin antoisa. Mun on jo kauan pitänyt kirjoittaa blogiin matkasta mutta en ole vaan saanut aikaiseksi :D
Kerron nyt miten koin Lontoon ja miten erilaisuuteen suhtaudutaan suurkaupungissa.

Matkustaminen on aina ollut meille kaikille hyvin istumavoittoista. Etenkin mulle se on vielä enemmän istumista koska käytän pyörätuolia matkoilla. Syy siihen on se, etten jaksa kävellä pitkiä matkoja ja muutenkin pysyn vauhdissa mukana paremmin kun istun pyörätuolissa.
Tässä on syy , miksen matkustele paljon. Aktiivisena ihmisenä tämä muutos on valtava.
Myös lentokonekentillä on hyvin huomioitu liikuntarajoitteiset ihmiset.

Nyt kuitenkin uskaltauduin lähtemään reissun päälle Lontooseen. Pidennetty viikonloppu heinäkuun lopussa tuntui hyvältä ajalta reissun päällä olemiseen. Saavuimme Lontooseen perjantaina iltana ja ehdeimme jo näkemään paljon.

Näimme esimerkiksi Millenium bridgen, jossa oli sitten pakko ottaa kuva sosiaaliseen mediaan (btw oli aika suosittu kuva tykkääjien kannalta :D )
Ekat fiilikset kun joduin vaan istumaan pyörätuolissa, olivat hirveät. En tuntenut itseäni yhtään kotoisaksi ja en ollut oma iloinen itseni. Ihmiset sen sijaan eivät välittäneet yhtään erilaisuudestani. Olin siellä ihminen muiden joukossa.

Lauantai oli pitkä päivä. Lähdimme varhain kiertelemään ja katselemaan Lontoon tunnettuja nähtävyyksiä. Näimme esimerkiksi Buckingham palace, Big ben, London eye, St. James park ja Tower bridge.
Totuin myös pyörätuolissa istumiseen vähitellen. Aloin nauttimaan matkanteosta ja kokemaan nähtävyyksiä eri tavalla.
Lontoo on esteetön kaupunki. Onhan Lontoossa pidetty paraolympialaiset vuonna 2012.
Katukäytävillä oli helppo liikkua ja monissa paikoissa oli invavessat. Jopa hissien saatavuus korkeille silloille oli järjestetty, mikä lämmittää nuoren kriitikon mieltä hissien vähyydestä :D


Ihmiset Englannissa ovat todella ystävällisiä verrattuna Suomeen. Heidän auttaminen ei ole väkinäistä vaan sujuvaa ja hyvin luontevaa.
Sunnuntai päivän aika meni hyvin paljon tuliaisten ostamiseen. Kävimme isoissa kauppakeskuksissa ja kierteleminen monia puistoja.
Myös London museum tuli nähtyä, mikä kertoi hyvin Lontoon historian tähän päivään asti.

Suurkaupungeissa tulee vastaan monenlaisia ihmisiä. Tummaihoiset, aasialaiset, hindut ja liikuntavammaiset ovat täysin normaalia arkipäivää heidän katukuvassaan. Nautin olostani suuresti, kun en ollut kenenkään katseen kohteena sen kummemmin.
Matkailu arvartaa aina ja olen todella tyytyväinen matkaan. Kaikki onnistui hienosti eikä ollut mitään vastoinkäymisiä.
Lontoo tulee aina pysymään sydämessäni ja ehdottomasti menen käymään uudelleen !

Pysykää positiivisina! 😎

                                           Buckingham palace

                                            Tower bridge
-Joonatan Pälkäs