Morjesta kaikille pitkästä aikaan!
Mä aattelin ottaa tän blogin taas käyttöön koska oon kuullu hyvää palautetta tästä ja et mun täytyis jatkaa postailua.
Olen siis CP-vammainen nuori mies Porista. Luonteeltani oon positiivinen, sosiaalinen ja mukava tyyppi.
Kävelen telineellä ja mulla on oikea puoli päästä varpaisiin spastinen eli en pysty välillä hallitsemaan itseäni. Asun omatoimisessa palvelutalossa ja olen asunut täällä lähes koko "aikuisikäni".
Haluaisin jakaa teidän kanssa pari omakohtaista kokemusta liittyen vammaan.
Ihmiset liittävät yleensä cp-vammaan ymmärtämisen puutteen. Olen törmänyt useasti tilanteisiin jossa tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa.
Olin päivänä muutamana kuntosalilla avustajani kanssa. Kun treeni oli päättynyt tilasin taksin päätäkseni kotiin. En tuntenu kyseistä taksikuljettajaa mutta hän vaikutti mukavalta tyypiltä kaikin puolin. Kun olin päässyt taksiin sisälle kuulen kuinka kuljettaja kysyy avustajalta että "minne tää poika viedään?". Siinä vaiheessa meinaa meikäläisellä kiehattaa ja kiroilen syvällä mielessäni. Odotan kunnes kuljettaja palaa rattiin ja sanon kohteliaasti osoitteen "karjapiha 4". Kuljettaja mykistyy ihan täysin eikä tiedä mitä sanoa tilanteeseen. Siinä vaiheessa otin tilanteen haltuun alan puhua niitä sun näitä kunnes kuljettaja huomaa että mulla on kaikki muumit laaksossa ja osaan ottaa elämäni pieni pilke silmäkulmassa.
Toinen hyvä esimerkki on kyllä varmasti sattunut kaikille nuorille jotka ovat menneet ostamaan jotain suurempaa äitin tai isän kanssa.
Lähdin ostamaan Gigantista itselleni uutta telkkaria. Päätin panostaa hieman ja ostin melkein suurimman telkkarin mitä kaupasta löytyy kun ei ollut rahasta kiinni :D
No ei siinä mitään. Keskustelen myyjän kanssa ja kysyn peruskysymyksiä etc. Ainoana ongelmana asiassa oli se että kauppias koittaa myydä sitä äitilleni vaikka mä olen siinä melkein lompakko kädessä valmiina ostamaan.
Siinä tilanteessa olin ihan varma että kauppias käsittää että enhän mä nyt mistään telkkareista tiedä hönkäsen pöläystä tai muutenkaan mistään mitään. Pistää vihaksi.
Viimisenä esimerkkinä otan rakkaan harrastukseni uimisen. Työttömänä käyn yleensä aamuisin uimassa jolloin kaikki mummut ja papat ovat uimassa. Musta tuntuu että heillä on enemmä suvaitsemattomuus ongelmia kuin esim nuorilla.
Yhtenä uintikertana avustajani oli juuri nostanut minut altaasta kunnes vanhempi herrasmies sanoo avustajalleni että "poika on kova uimaan ja hienoo että hän käy täällä", eikä edes vilkaise minua päin.
Mun oli pakko vastata että "juu niin käyn!!" ja vielä vähän kovalla äänellä ja voi että sitä hämmennyksen määrää miehen kasvoilla.
Mitä tästä opin? No ainakin sen että noi tilanteet pitää kääntää voitoksi ja lyödä ennakoluulot alas olemalla positiivinen oma itsensä. Joka kerta on toiminut ja aion jatkaa samalla linjalla!
Tässä vaiheessa elämää mua ei enää paljon kiinnosta mitä muut musta ajattelee. Tiiän et oon ulkonäöllisesti komea mies ja mulla on paljon hyviä kavereita, jotka arvostaa mua just tälläsenä.
Enemminkin nää sattumukset mitä mulle on käynyt niin huvittaa jälkikäteen ja sen takia ne oli pakko jakaa teidän kanssanne :)
Mä toivotan nyt kaikille hyvää viikkoa!
Pysykää positiivisina vaikka se välillä ei oo helppoo!
-Joonatan
Loppuun vielä musaa
https://youtu.be/A0S7NWfiMg8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti