Blogi toimii mulla terapeuttisena välineenä ilmaista itteäni kun joku asia painaa minua tai haluan vaikuttaa johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan vammaisen näkökulmasta tai olen ylpeä omista saavutuksistani. Se, miksi julkaisen tekstejäni johtuu siitä, että toivon lukijan katsovan maailmaa eri kantilta.
Toivon myös, että blogini kautta jonkun ihmisen asenne elämää kohden voisi muuttua niin sanottuun positiivisempaan elämäntyyliin. Samalla pienistä asioista valittaminen vähentyisi.
Mä en oikeen koskaan ole arvostanut itseäni. Kaveriporukassa tunsin itseni aina yläkoulu aikoina huonommaksi kuin muut. Osittain se johtui siitä kun olin erilainen kuin muut. Toinen hyvä syy oli se, että en ollut sinut itseni kanssa. Kokemuksia kavereiden kanssa hengauksista oli vähän, mikä näkyi arkuutena ja hermostuneisuutena.
Kouluajan ulkopuolella en ollut kavereiden kanssa tekemisissä vaan aika meni siihen että tein läksyjä ja treenasin. Treenaus oli silloin pakokeino pahasta olosta ja siitä saatu mielihyvä auttoi jaksamaan vaikeina aikoina.
Tämä oravanpyörä (koulu->läksyt->treeni) jatkui vielä lukiossa, kunnes eräänä päivänä väsyin.
Puhuminen lapsena ja nuorena tuotti ongelmia kun puhuin niin nopeasti eikä minusta meinattu saada selvää. Sekin laski itseluottamustani, kun en uskaltanut avata suutani.
Jopa perus moikkailu tuntui vaikealta, mikä taas nykyään on helppoa.
Tätä oli elämäni vielä 7-10 vuotta sitten. Itseluottamukseni oli todella huono.
Ihminen kehittyy sosiaalisissa kanssakäymisissä ja kaverit tekee susta sellaisen kun sä oot.
Nykyään oon tavattoman onnellinen jälleen kerran, että olen saanut paljon uusia kavereita.
Arvostaminen itseäni kohtaan on noussut kavereiden avulla. Myös vertaistuen antaminen, hankkeet, erilaiset motivaatiopuhuja-hommat ovat saaneet mulle paljon itseluottamusta.
Se on vaatinut minulta aikanaan paljon että uskallan lähteä kaikkeen mahdolliseen mukaan.
Olin kova jännittämään nuorempana ja vielä tänäkin päivänä jotkut asiat ja menot saavat puntin tutisemaan. Tämä johtuu osittain siitä kun luon itselleni liian suuret paineet onnistua vaikka kukaan muu ei luo niitä mulle paitsi mä ite.
Jalkapallojoukkueen joukkueenjohta hommat ovat tuoneet paljon rohkeutta ja futispiireistä oon saanut uusia ihmisiä ympärilleni.
Elämästäni on tullut paljon mieluisampaa, kun nään ystäviäni lähes päivittäin ja tunnen olevani tärkeä. Koitan nyt olla vaan mahdollisimman paljon mukana kaikessa ja yritän nauttia joka hetkestä kavereideni kanssa. Joskus nuorempana tykkäsin olla yksin yli kaiken mutta nykyään inhoan sitä jos olen liikaa yksin. Höperöksi siinä vaan tulee :D
En ehkä vielä arvosta itseäni 100 prosenttisesti mutta suunta on ylöspäin ja se on ainoa mikä ratkaisee. Itseluottamukseni on noussut huimasti mistä olen erittäin onnellinen.
En olisi koskaa voinut kuvitella että musta, ujosta ja hiljaisesta pojasta tuli kolmen futistiimin joukkueenjohtaja, motivaatiopuhuja ja sosionomi opiskelija.
VAU!! vaikka itse sanonkin :D
Pysykää positiivisina!
-Joonatan
 |
| PoPa2 |
